What I wore

I wore white.

Valkoinen mekko ja vähän ”attituudia”. Sama mekko kesät talvet, so? Puin tämän mekon talvella mustien sukkisten kanssa (Winter White). Tällä kertaa heinäkuun aurinkoisena päivänä mekko sai parikseen rouheat, maiharityyliset Wondersin nilkkurit.

Secondhand dress, Wonders ankle boots & Ray-Ban Clubround sunglasses.

Mekosta saisi juhlavan asun valitsemalla jalkineiksi kultaiset sirot sandaalit. Tykkään tästä mekosta kyllä näin, rennosti. Kultaiset sandaalit saavat jotain muuta parikseen. Lyhyt helmakaan ei tunnu liian paljastavalta, kun jalassa on matalakorkoiset kengät eikä säärtäkään tule paljastaneeksi liikaa, kun nilkkurin korkea varsi peittää nilkan ja vähän enemmänkin.

Voulez-vous ABBA?

I Do, I Do, I Do, I Do, I Do.

Menneen viikon ilouutinen on ollut, että ABBA tulee julkaisemaan viisi uutta biisiä! Biisejä voi odottaa kuultavan ensi vuoden puolella. Koronatilanne on hidastanut julkaisuaikataulua, mutta odottaminen lisää vain innostusta. 

Lapsuuteni suosikkibändin tahdissa on tanssittu niin vapaalla tyylillä kuin koreografiankin muodossa. Tanssiminen oli suuri intohimoni ja koreografioiden suunnittelu hauskaa ajanvietettä. Tämä veikin meidän pientä tanssiryhmäämme esityksestä ja kilpailusta toiseen. Vaikka suuria palkintoja tai korkeita palkintopallisijoituksia ei tullut, on ajasta jäänyt mukavia muistoja. 

ABBAn jäljittely olikin siskoni kanssa helppoa ja roolijako riidatonta. Siskoni kun on luonnostaan tummempikutrinen kuin minä. Hän oli olevinaan Anni-Frid ja  minä sain olla Agnetha. 

Vaikka ABBAn hajoaminen tapahtui jo vuonna 1982, on heidän musiikkinsa ollut aina suhteellisen ajatonta, siksi heidän biisiensä mukaan tanssiminen ei ole tuntunut yhtään vanhanaikaiselta. Todistaahan sen ABBA-musikaali ja Mamma Mia -leffat!

Mielenkiinnolla odotan minkälainen tyyli ABBAn jäsenillä on tällä vuosituhannella. Ja kiertue, milloin sitä voi odottaa? Siitäkin on puhuttu, mutta taitanee jäädä jonkinlaiseksi hologrammishowksi. Ihan livenä eivät taida esiintyä, mutta aina voi toivoa! Thank you for the music! 

Hey, hey Helen, The Winner takes it all. Ciquitita, Does Your mother know…

Kuvat käynniltäni ABBA-museossa kolmen vuoden takaa.

Aikaisempi ABBA-juttu.

Reloving

Jos jotain vie, niin jotain tuo. Näin kierrätys toimii. Vein rekillisen vaatteita Reloveen ja ostin samasta seconhand-kaupasta tilalle pari uutta paitaa ja yhden kivan Marimekon kangasta olevan pussukan.

Osuipa silmiini yrityksen viesti, että he ovat mukana tulevan Suomi-leffan vaatettajana, kun elokuvan stailisti tulee valikoimaan asuja Reloven valikoimasta. Mahtavaa! Leffa sijoittuu saaristomaisemiin, ja onkin kiva kuvitella millaisia asuvalintoja leffassa tullaan näkemään. Näen jo silmissäni tuulessa liehuvat puuvillamekon helmat ja vaaleiden pellavahousujen lahkeet.

Inka Kallén on Odotus-elokuvan Elli. Kuva: Laura Malmivaara/ePressi.

Kyseessä on elokuva nimeltä Odotus, jonka kuvaukset alkavat elokuussa Turun saaristossa. Elokuvan käsikirjoitus on Aku Louhimiehen ja pääosaa näyttelevän Inka Kallénin yhteistyötä. Hesarin kulttuurisivuilta selvisi, että elokuvan inspiraation lähteenä on ollut Juhani Ahon Papin rouva -romaani, jonka tarinan hahmot ja teemat tuodaan Odotuksessa nykyaikaan. Tämäkin on eräänlaista relovea. ”Koska kierrättäminen on kaunista.”

Toiselle kierrokselle

Pistän taas toiselle kierrokselle osan vaatekaappini sisällöstä. Paikka Relove-putiikista on varattu valmiiksi ja olisi aika hinnoitella vaatteet ja kengät, jotka pääsevät seconhand-kaupankäynnin ihmeelliseen maailmaan.

Nämä tuotteet tulevat löytämään rekkipaikkansa Töölön Relovessa.

Aloin tässä juuri miettimään milloin olen viimeksi shoppaillut vaatteita. Mikäli oikein muistan, olen vuodenvaihteen jälkeen ostanut rennon kotiasun, sukkia, valkoisen T-paidan ja yhden kivan mekon. Nämä ovat olleet uusia ostoksia. (Myös uudet lenkkarit, kahdet tennarit ja laukku on tullut hankittua, mutta niitähän ei lasketa vaatteiksi…)

Kesälomalla on kiva kierrellä secondhand-putiikeissa ja tiedän sen, että tulen varmasti tekemään hyviä löytöjä. Se on aina taattua! Toivottavasti joku on vailla farkkuminiä ja kivaa farkkulaukkua, ne löytää Töölön Relovesta viikon päästä.

Peppu heilumaan

Lauantai-aamun biisiostot pistivät päivän käyntiin rytmikkäissä merkeissä, sillä Lady Gagan Free Woman inspiroi helpon koreografian tekoon. Ajattelin jakaa tanssiliikkeet kummitytölleni, niin voidaan yhdessä tehdä tanssivideo Instagramiin. Nehän ovat hauskaa katsottavaa! Saa nähdä milloin päästään yhdessä kuvaamaan videota. 

Lady Gagan Chromatica-albumin kuvitusta.

Lady Gagan uusi albumi Chromatica sisältää tanssibiisejä ja onkin mitä parhain kesän bileisiin, on ne sitten solo-bileet, duot tai isomman porukan. 

Kun tanssittaa, pistä helmat heilumaan.

Can’t wait to wear this dress again and do some dance moves! I felt very inspired this morning and created a short choreography while listening to Lady Gaga’s ’Free Woman’. I call this dress a Miami dress hence the place I bought it from. I just love Miami’s atmosphere and this dress reminds me of it.